perjantai 31. toukokuuta 2013

Osakainen ilmoittautuu

Koko tästä älyvapaasta ...ei kun siis ...anteeksi ...innostavasta hulluttelujutusta luin eka kertaa vasta tässä jokunen aika sitten ihan sattumalta yhden tutun blogin sivuilta. Ja heti siltä istumalta, harkitsematta!, syöksyin ilmoittautumaan. Sen verran kuitenkin raksutti, että en minä kyllä 22 sukkaparia ikinä tuossa ajassa loppuun saa, joten yleisessä sarjassa painitaan. Minulla ei ole minkäänlaista suunnitelmaa, mitä tekisin, mutta taustalla on porkkana: nukkekoti, ikuisuusprojektini. Olen aina haaveillut omasta nukkekodista ja sitä toivonut, joten poikani rakensi minulle komean nukketalon rungon 50-vuotislahjaksi. Nyt olen jo 60 täyttänyt ja valmiina on edelleen vain se runko. Niin ja SNYni lähetteli minulle kevään mittaan kaikkea kivaa nukkekotijuttua. Mutta oliskohan heinäkuun lopussa 22 valmista itsetehtyä nukkekotijuttua. Juu, pitäisi neuloa tai virkata, mutta ajattelin hiukan venyttää termejä välillä vaikka tietenkin lähinnä neuloen ja virkaten.

Minä olen siis osa-aikaeläkkeellä oleva mummoihminen. Olen kyllä ikäni neulonut ja virkatakin osaan, mutta en ole mitenkään nopea tekijä, nyhertäjä pikemminkin. Olen myös alusta loppuun sisulla ja sitkeydellä puurtava tyyppi, joten keskeneräisiä töitä ei paljon löydy, tai, jos löytyy, niitä ei ikinä enää loppuun saateta. Tämä voi siis olla kasvattava kokemus minulle. Blogissa on kyllä niitä käsitöitäkin, mutta taitaa enimmäkseen olla kaikkea muuta höpinää. Ei se olekaan mikään käsityöblogi vaan osa-aikaisuusblogi. ...ja sitten on näköjään vielä jossain joki Ravelry tai jotain...mikähän sekin lienee...pitänee joskus kaivella esiin...

 Mutta huomenna hän tulee!

4 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Nukkekotiprojekti kuulostaa kivalta. Itsekin olen haaveillut omasta nukkekodista, jota sitten sisustaisin. :)

    VastaaPoista
  3. Vaikka olen melko nuori ja tulin mukaan tämän harrastuksen pariin viime vuoden lopulla niin kyllä meikäläisellekin tuo bloggaaminen on jotenkin luontevampaa kuin Ravelryn käyttäminen... :P

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista