torstai 30. toukokuuta 2013

Herstory esittäytyy

Huomasin viime tingassa, että tällainenkin juttu on. Ja mitäpä ei tällainen pakkoneuloosista kärsivä tekisi, joten päätin hetken mielijohteesta osallistua. Tänä kesänä olen töissäkin vähän niin ja näin - eli vuorotyössä osa-aikaisena. Vapaapäivinä voi sitten tehdä jotain isompiakin juttuja ehkä, pidempien työputkien kohdalla sitten varmaan enemmän rättejä, pöytäliinoja tms. pienempiä juttuja.

Ehdin vielä täyttää 24 v. ennen kuin aloitusaika päättyy :) Olen neulonut 5-6-vuotiaasta asti, tarkkaan en muista milloin aloitin, mutta ennen ala-asteelle menoa se oli. Äiti teki silloin vielä käsitöitä itsekin ja mummu samoin (mummu tekee yhä, äiti ei enää oikein ehdi) ja mua ärsytti etten itse osannut, joten pyysin äitiä opettamaan mua. Äiti loi jonkun reilut parikymmentä silmukkaa sukkapuikoille ja aloitti ainaoikeaa pari kerrosta ja näytti miten silmukka tehdään.. Istuin useamman tunnin ihan hiljaa keittiön lattialla vanhaan arkkupakastimeen nojaten ja tein silmukan toisensa jälkeen, kunnes mulla oli neliö, johon ei muuten tullut kuin pari reikää kun olin jotain langankiertoja vahingossa tehnyt. Mutta se näytti neliöltä, ei siis kaventunut tai leventynyt loppua kohti :D Siitä lähdettiin ja sillä tiellä ollaan. Virkata olen todistettavasti osannut joskus ala-asteiässä, kun olen nukelle laukun virkannut pylväistä ja kiinteistä silmukoista, mutta meni vuosikausia, etten virkannut lainkaan. Lukion jälkeen vuonna 2008 opettelin sitten uudelleen virkkaamaankin. Edestakaisin en oikein osaa enkä tykkää virkata, mutta pöytäliinoja ja isoäidinneliöitä sitäkin enemmän :)

Blogissani kerroin jo, että ajatus olisi, että ainakin aloitan kaiken jo olemassa olevista langoista - mulla on PALJON lankoja ympäri kämppää - ehkäpä jonkun jämälankajutunkin voisi toteuttaa. Tarvittaessa voisin sitten ostaa lisää lankaa, jos jonkun kuningasidean saan langasta, jota ei ole riittävästi. Mutta lankavarastojen pienentäminen on ehkä se henkilökohtainen tavoitteeni hullutuksen suhteen :) Koitan saada aikaiseksi blogiin laittaa myös kuvia.

1 kommentti:

  1. Tavoite kuulostaa kyllä hyvältä ja aikaakin pitäisi olla kun ei tarvitse töissä olla kokoaikaisesti

    VastaaPoista