sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Uusi KYHäilijä esittäytyy

Olen Hanna R, kahden pojan äiti keski-Suomesta. En ole aiemmin osallistunut Kesäyön hullutukseen, mutta nyt ajattelin kokeilla mihin rahkeet riittää. Monta kertaa olen miettinyt asiaa, mutta en ole saanut aikaiseksi ilmoittautua.
Nyt asiaa helpotti se, että kesäkuun alusta jään työttömäksi, joten vapaa-ajasta ei ole pulaa :)
Blogiani aloin pitämään vasta tammikuussa ja sieltä löytyy jonkin verran neulomuksiani. Käsitöistä minua kiinnostaa eniten neulominen ja virkkaaminen.
Ei muuta kun KYHäilemisiin :)

2 kommenttia:

  1. Sulla kyllä sattui sitten sopivaan saumaan tämän tempauksen kannalta tuo työttömyys. Meikäläinen taas "uhraa" aikaansa töissä joka arkipäivä koko tempauksen ajan ja vapaa-aikaa syö myös puutarhahommat. No mutta pysyypä mieli virkeänä ;O)

    VastaaPoista
  2. Kaye... No ei sulla ainakaan tule olemaan ongelmia kuinka viettää töistä jäävä vapaa-aika :) Muista toki nukkuakin välillä.

    VastaaPoista