torstai 1. elokuuta 2013

Melkein...


Harmittaa. Olin vähällä kerrankin onnistua tekemään kaikki KYHäilyni valmiiksi määräajassa, mutta aivan loppumetreillä tuli kapuloita rattaisiin.  Viimeiseksi työksi jääneet kämmekkäät (jotka kuvittelin pyöräyttäväni tuosta vain) eivät lähteneet etenemään; epämääräinen visioni ei muotoutunutkaan puikoille.  Kudoin ja purkasin moneen kertaan ja lopulta luovutin. Tekele sai mennä kypsymään kaappiin.

Tulokseni siis tältä vuodelta on 21/22   -   paras mitä koskaan olen saavuttanut!  Työt on tehty varastolangoista; ainoastaan Lanettia jouduin ostamaan kerän lisää, kun junasukkien lanka loppui kesken.  Lankaa kului yhteensä 1469 g.

Tässä vielä kuvat niistä töistä joita en ole aiemmin esitellyt täällä:


 KYH 4 ja 5: pannunalunen Novita Huopasesta ja  patalappu Huopasen ja Puron jämistä, valmistuivat 4.6. ja  6.6. mutta sain huovutettua ne vasta äskettäin.


KYH 8: The Age of  Brass and Steam –huivi valmistui 29.6. Tämä joitakin vuosia sitten messuilta ostamani lanka on jo kauan ollut tulossa huiviksi, mutta nyt vasta loksahti oikea malli kohdalle.


KYH 17: hiuskoriste valmistui17. 6.  Idean sain Pinterestistä, lanka on jotain vanhaa jämää.


KYH 18: huivi BC Garnin Sarah Tweedistä.  Mallineule löytyi japanilaisesta mallineulekirjasta.  Huivi  valmistui 26.7.

KYH 7peruspusero Rose mohairista valmistui 31.7. viimeisenä työnä.


Kaikki hauska loppuu aikanaan. Kiitos kaikille hullutteluseurasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti